Suomen ja suomalaisten käsitys itsestään erinomaisena ja edistyksellisenä toimijana saa jälleen lunta tupaan. Olemme omasta mielestämme malliesimerkkejä niin terveydenhuollon alalla kuin koulumaailmassa sekä monessa muussa asiassa. Omasta mielestämme normien ja säädösten seuraaminen ja asettaminen on hyve ja niiden noudattaminen kansalaisvelvollisuus.

Tämä ajattelutapa on saanut aikaan tilanteen, jossa sääntelemme itsemme ja yrityksemme hengiltä. Hyvänä esimerkkinä rikkidirektiivi, jossa emme ymmärtäneet omaa parastamme vaan olimme pelastamassa maailmaa eturintamassa. Kukaan ei vain huomannut sen vaikutuksia oman taloutemme kilpailukykyyn. EUn direktiivien ja säädösten pilkuntarkka noudattaminen on johtanut maatalouden kuihtumiseen ja samalla yrittäjyyden tukahtumiseen säädösten mahdottomuuteen.

Terveydenhuoltoalalla ollaan yhtä hukassa. Oma lääkevalvontaviranomaisemme on synnyttänyt järjestelmän, jossa patsastelemme muka johtavana maana, mutta totuus on toinen. Tiukka lainsäädäntö ja markkinoillepääsyn äärimmäinen byrokraattisuus on johtanut tilanteeseen, jossa suomalaisille markkinoille ei tule enää uusimpia lääkkeitä, koska kustannuskynnys on liian korkea. Viimeisimpänä uutisena olemme saaneet lukea korvattavien lääkkeiden 5% hintaleikkauksesta. Kukaan ei ole julkisuudessa keskustellut tämän leikkauksen vaikutuksista, mutta ulkomaisille lääkeyhtiöille signaali on selvä. Katteet laskevat, joten Suomessa ei ole enää välttämättä järkevää operoida. Markkina-alueena Suomi on niin pieni, ettei sen vaikutus monikansallisten lääkeyritysten tuloksissa ole juuri minkään arvoinen. Niinpä ajamme itsemme sellaiseen tilanteeseen, jossa parasta mahdollista lääkitystä ei ole mahdollista saada, sillä lääkeyritykset eivät tuo uusimpia lääkkeitä Suomen markkinoille.

Myös terveysteknologian alalla ” Suomi jäi lääkealalla ketterien maiden varjoon” uutisoi HS 9.12.2012.
http://www.hs.fi/msn/paakirjoitukset/Suomi+j%C3%A4i+l%C3%A4%C3%A4kealalla+ketterien+maiden+varjoon/a1354938624774

Artikkelissa todetaan, että
” Suomi pärjää verraten hyvin terveysteknologiassa eli erilaisten lääkintälaitteiden ja -menetelmien kehittämisessä. Lääketutkimuksen puolella tilanne on paljon huonompi. Suomi on lääketeollisuuden nettotuoja, sillä tuonti on 800–900 miljoonaa euroa suurempi kuin vienti. Yksityiset sijoitukset lääkealaan ovat vähentyneet. Samalla vähenevät työpaikat.”
Syyt ovat tutkimuksen tehneen Mikko Alkion mukaan siinä, että yllä mainitun kehityksen myötä Suomesta on samalla kaikonnut lääkeyritysten tutkimus ja sen myötä osaaminen. Artikkelissa otetaan kantaa kehityssuuntaan;
” Suomesta ei kuitenkaan tule lääketutkimuksen ja terveysteknologian suurvaltaa pelkällä poliittisella päätöksellä. Tarvitaan asenteenmuutos.
Kaupallisuutta ja suhdetta yritysmaailmaan pitää pohtia uudelta pohjalta. Lääketeollisuuden maine ei ole kaikilta osin hyvä, mutta julkisella sektorilla ei ole varaa rahoittaa kaikkia niitä hankkeita, joita Suomi tarvitsee. Pitää miettiä osapuolia hyödyttäviä yhteistyön tapoja. Samalla perustutkimuksen riippumattomuus ja laaja-alaisuus tulee turvata.

Eniten tarvitaan ripeyttä päätöksentekoon. Nyt esimerkiksi uuden syöpäkeskuksen perustaminen kangertelee, vaikka keskus pääsi hallitusohjelmaan.”

Mikä herättäisi päättäjät ja pudottaisi virkamiehet  erehtymättömyyden norsunluutorneistaan?