Ukrainan Maidanilta alkanut Venäjän ja lännen suhteiden kylmeneminen alkaa tuntua jo niin venäläisten kuin eurooppalaistenkin yritysten liiketoiminnassa. Viime viikolla Venäjä julkaisi oman elintarvikkeista koostuvan sanktiolistansa, ja pöydällä ovat vielä lentoliikennettä, laivanrakennusta, lentokone- ja autoteollisuutta koskevat sanktiot. Venäjän medioista kriisin kehittymistä aktiivisesti seuranneena tuntuu, että uusia käänteitä tapahtuu ajoittain jopa minuuttien välein – valitettavasti useimmat niistä tähän mennessä masentavaan suuntaan.
Länsimaisissa medioissa vähemmälle huomiolle jää, kuinka Ukrainan kriisin laukaisemista kehityskuluista moni koskettaa ulkosuhteiden lisäksi Venäjän sisäistä taloudellista ja poliittista kehitystä.
Talouden modernisaatio ja monipuolistaminen on pitkään ollut Venäjän tärkein haaste ja josta Venäjällä on ollut paljon korkealentoista puhetta, mutta valitettavan vähän konkreettisia tekoja. Sanktiosotaan ajautuminen on uusi hidaste uudistumiselle. Ei kehitys tule eristäytymällä, vaikka patriootit jo riemuitsevatkin kotimaisen tuotannon kasvavan länsimaisten kilpailijoiden kadotessa markkinoilta. Volyymi varmaan kasvaakin valtion tuella, mutta kilpailun puute ei ole omiaan luomaan motivaatiota tuotteiden laadun ja toiminnan tehokkuuden kehittämiseen. Patriooteilta unohtuu myös, että monen venäläisenkin elanto on kiinni kansainvälisestä liiketoiminnasta. Siksi Venäjän sanktiot voivat pitkittyessään tehdä enemmän pahaa Venäjän omalle taloudelle, kuin niille länsimaille, joita vastaan ne oli suunnattu. Kun Venäjän valtio samalla lähes päivittäin lupaa paikata uusia rahareikiä valtion rahoin, eläkerahastojen kustannuksella tai nostamalla veroja, herää kysymys, kuinka pitkään tällaiseen tekohengitykseen on varaa.
Taloudellisten vaikutusten lisäksi kriisi ilmenee venäläisille kontrollin kiristymisenä. Yksi syy Venäjän kietoutumiselle Ukrainan kriisiin onkin esimerkin järjestäminen omille kansalaisille siitä, kuinka huono ajatus on yrittää muuttaa vallitsevia valtarakenteita – siksi Maidan pyöri venäläisillä TV-kanavilla vuorokauden ympäri jo silloin, kun se täällä vielä jäi muiden uutisten varjoon. Yhtä totuutta toitottava valtiollinen media demonisoi lännen lisäksi myös kritiikkiä esittävät venäläiset, ja moni propagandaa niellyt on valmis sulkemaan silmänsä siltä, millainen määrä kansalaisten vapauksia kaventavia lakeja Ukrainan kriisin mainingeissa on Venäjällä laadittu.
Viimeaikaiset tapahtumat ovat huono mainos Venäjälle, joka vielä hetki sitten toivoi kansainvälisiä investointeja ja kauppaa. Suomalais-venäläinen kauppakamari kehotti viimeksi eilen yrityksiä pysymään Venäjällä ja tarkastelemaan käynnissä olevaa kriisiä mahdollisuutena voittaa markkinaosuuksia kilpailijoiden jarrutellessa. Samalla toiset toimijat markkinoivat jo länsimaisille yrityksille palveluita sanktioiden kiertämiseksi perustamalla yrityksiä esimerkiksi Aasiaan, ja sanktioihin törmännyt Valio suunnitteleesiirtävänsä tuotantoaan Venäjälle. Venäjällä jo toimivat yritykset etsivät siis ratkaisuja kaupankäyntiin sanktioista huolimatta. Monille niistä tämä ei ole ensimmäinen poikkeustila, josta on päästy yli. Sen sijaan monen Venäjän markkinoita vasta harkitsevan – ja ehkä jo valmiiksi varovaisen – yrityksen mielissä Venäjän imago kauppakumppanina ja investointikohteena kokee nyt kolhuja. Kun nykyisen kriisin tulevat käänteet ovat vielä hämärän peitossa, moni yritys ryhtyy etsimään kasvua muilta, Venäjää ennustettavammilta markkinoilta. Se ei ole pidemmällä tähtäimellä Venäjänkään etu.
Venäjän johdon viimeaikaiset toimet tuntuvatkin absurdeilta ennen kaikkea siksi, että ne eivät edistä Venäjän tai venäläisten etua. Nyt näyttää siltä, että pahimmat sanktiot Venäjää vastaan asettaa Venäjä itse. Ovien sulkeminen länteen, laajentuminen ja suurvalta-statuksen tavoittelu antavat kansalaisille hetkeksi mahdollisuuden röyhistellä rintaansa, mutta näkyvät näiden jokapäiväisessä elämässä konkreettisesti vain oman elintason horjumisena ja takapakkina maan kehityksessä. On vaikea uskoa, että median lietsoma patriotismi kantaa enää sanktioiden pitkittyessä ja siirtyessä tv-uutisista riippakiveksi tavallisen venäläisen elintasoon. Suljettujen ovien takana oligarkkejakaan tuskin naurattaa. Venäjän johto pelaa peliä, joka voi jatkua vain niin kauan, kun se pystyy ylläpitämään illuusiota, ettei ulkopolitiikka oikeasti vaikuta tavallisen kansalaisen elämään – tai kun sillä vielä on oligarkeille hyvän mielen lisäksi jotakin muutakin luvattavaa. Kun peli päättyy, Venäjästä kuoriutuu taas mahdollisuuksien maa, myös suomalaisille yrityksille.