partners-300x198Industria on vuonna 2014 panostanut voimakkaasti kansainvälistymispalveluihin ja hakenut kumppaneita, joiden kanssa voimme auttaa kansainvälistyviä asiakkaitamme entistä paremmin. Norjan markkinoilla olemme jo toteuttaneet useita mielenkiintoisia kansainvälistymisprojekteja yhdessä norjalaisen yhteistyökumppanimme Gateway Norwayn kanssa. Paikallisen kumppanin verkostot ja ymmärrys paikallisesta toimintaympäristöstä ovat tärkeitä työkaluja oikeiden polkujen löytämiseksi kansainvälisille markkinoille – siksi haluamme laajentaa kansainvälistä yhteistyöverkostoamme.

Nyt Industrian kansainvälinen yhteistyöverkosto on ottamassa askeleen itään päin. Oman venäjää puhuvan konsultin lisäksi Industrialla on alkamassa yhteistyö kahden pietarilaisen konsulttiyrityksen kanssa. Molemmat ovat erikoistuneet löytämään Venäjän markkinoilta mahdollisuuksia ulkomaisille yrityksille.

Russian Metropolia Consulting

Russian Metropolia Consulting on laajasti eri toimialoja palveleva yritys, jonka konsulteilta löytyy kokemusta mm. valmistavan teollisuuden, laivanrakennuksen, rakentamisen, kuluttajatuotteiden ja elintarvikkeiden, terveydenhuollon ja muiden palveluiden tuomisesta Venäjälle. RMC on kunnollisen pohjatyön merkitykseen uskova myyntiorientoitunut kumppani. Yhdessä RMC:n kanssa voimme tarjota asiakkaillemme markkinapotentiaalin arviointia, kansainvälistymisstrategian suunnittelua, kumppanihakuja, tuotteen ja brändin lokalisaatiota sekä myyntiin ja markkinointiin liittyviä palveluita.

Ruspro on sekä Venäjän sisällä että kansainvälisesti hyvin verkottunut yritys, jonka kanssa voimme toteuttaa mm. liiketoimintamahdollisuuksien kartoituksia, kansainvälisen liiketoimintasuunnitelman, kumppanihaut ja esimerkiksi toimitilojen hakemisen Venäjällä. Ruspron vahvuus on rakennusalalla, jolla heillä on erittäin laajat ja toimivat verkostot. Johtavien venäläisten rakennusliikkeiden ja insinööritoimistojen kanssa solmimiensa yhteistyösopimusten ansiosta heillä on mahdollisuus esitellä potentiaalisia ulkomaisia alihankkijoita suoraan näille yrityksille. Rakennus- ja kiinteistöalan lisäksi Ruspron konsulteilla on kokemusta mm. koneenrakennus- ja energiasektoreilta sekä koulutus- ja ICT-aloilta.

Uusien yhteistyökumppaneidemme kanssa voimme tarjota asiakkaillemme syvällisempiä markkinatutkimuksia ja tehokkaampaa yhteistyökumppaneiden etsintää Venäjällä, jossa verkostot ovat erityisen tärkeitä. Molemmat kumppanimme toimivat Pietarin lisäksi Moskovassa ja pystyvät toteuttamaan hankkeita verkostojensa avulla myös etelä-Venäjällä ja muilla Venäjän alueilla.

Oletko kiinnostunut Venäjän markkinoista tai kaipaavatko nykyiset Venäjän liiketoimenne uutta suuntaa?
Ota yhteyttä, niin mietitään kuinka Industria yhteistyökumppaneineen voisi auttaa teitä eteenpäin. (Sivun latautuminen saattaa viedä hetken.)