”Koin yhteistyön erittäin antoisaksi asiantuntevien ja kielitaitoisten Industrian edustajien kanssa. Saimme lupaavia tuloksia ja hyvät pohjatiedot jatkaa markkinointiamme tarkasti kohdennetulle asiakasryhmälle. Suosittelen lämpimästi Industrian hyväksi koettua toimintamallia muillekin yrityksille.” Antti Koskelainen, toimitusjohtaja.

SimFors Oy:n tavoitteena oli kansainvälistyminen, viennin kasvattaminen ja uusien eurooppalaisten asiakkaiden löytäminen aseteollisuuden, hammasteknologian ja ilmailualan yrityksistä.

Industria kartoitti ja kontaktoi eurooppalaisia ja venäläisiä lentoyhtiöitä, eurooppalaisia hammasteknologian valmistajia sekä pohjoismaisia aseteollisuuden valmistajia. Ilmailualan yrityksiä kartoitettiin lisäksi vierailulla EBACE-messuille Geneveen, jossa luotiin kontakteja alan yrityksiin.

Projektin tuloksena syntyi lista potentiaalisista asiakkaista ja näiden kontaktihenkilöistä, joihin varsinaiset myyntitoimenpiteet kannattaa kohdistaa. Eniten kiinnostusta SimFors Oy:n palveluita kohtaan löytyi aseteollisuuden yrityksistä, joihin asiakas on nyt suoraan yhteydessä.

Yrityksestä

SimFors Oy on erikoistunut palvelemaan vaativaa koneistusta ja kokoonpanoja tarvitsevia yrityksiä. Yli 30 vuoden kokemus vaativasta sopimusvalmistuksesta takaa korkean laadun. Koneistamme kaikkia raaka-aineita, mukaan lukien haponkestävät ja ruostumattomat teräkset, työkalu- ja nuorrutusteräkset, titaani, alumiini, messinki ja tekniset muovit.

Valmistamme mekaanisia komponentteja ja kokoonpanoja moniin eri tarkoituksiin, kuten aseteknologian tuotteisiin, hammaslääkärien röntgenlaitteisiin, elektroniikkateollisuudelle, paperikoneisiin, venttiileihin ja analysaattoreihin. Kotimaan lisäksi toimitamme valmistamiamme tuotteita myös ulkomaille, tällä hetkellä mm. USA:han, Malesiaan, Kiinaan ja Saksaan.

Yhteyshenkilö: Antti Koskelainen, toimitusjohtaja

www.simfors.fi