Maailmantalouden muutokset vaikuttivat toki Norjankin rakennusalaan, mutta markkinat ovat siitä huolimatta toimineet koko ajan ja nousu on jo alkanut. Väliaikaiseksi jäänyt asuntorakentamisen varovainen hiipuminen on korvautunut julkisen rakentamisen lisääntymisenä. Varsinaista tilausbuumia odotetaan siinä vaiheessa, kun pohjoisen Norjan infrastruktuurirakentaminen käynnistyy täydellä teholla. Se aika ei ole enää kaukana. Norjan talouden viisarit näyttävät eteen- ja ylöspäin.

Suomalaisilla on hyvä maine alihankkijoina ja toimittajina Norjassa. Norjalaiset osaavat arvostaa laatua ja aikataulujen pitämistä. Norjalaisissa rakennusalan yrityksissä valmistaudutaan jo nopeaan nousuun tutkimalla vaihtoehtoisia aliurakoitsijoita ja materiaalien toimittajia. Toki tähän on syynä myös kilpailutilanne norjalaisten kesken. Tilanne mahdollistaa Norjan rakennusmarkkinoille etabloitumisen. Kysyntää on, mutta onko Suomesta tarjontaa?

Norja ja Suomi ovat pohjoismaita, joita yhdistää yhteinen käsitys liiketoimintakulttuurista, lainsäädännöstä ja toimintatavoista. Norja on siksi suomalaiselle tuttu ja turvallinen tapa kansainvälistää liiketoimintaansa. Suosittelen toimimaan tilanteessa ennakoivasti, eikä vasta sitten kun muut ovat jo vallanneet markkinat.

Gateway Norway AS on Industria Oy:n yhteistyökumppani Norjassa, Alankomaissa ja Ranskassa. Gateway Norwayn Timo Untinen ja Jaakko Isotalo ovat vieneet omat ja edustamansa yritykset Norjan onshore/offshore-markkinoille.

Monipuolisen kokemuksensa ansiosta he tuntevat norjalaisen, hollantilaisen ja ranskalaisen onshore/offshore- ja telakka-, konepajabusineksen ja kykenevät siksi auttamaan suomalaisyrittäjiä eteenpäin näillä markkinoilla nopeasti, suoraviivaisesti ja käytännönläheisesti.