Enkelisijoittaja Petri Lehmuskoski kertoili kokemuksiaan eräässä seminaarissa kasvuyrityksten IT- päätöksien karuista lopputuloksista. Hänellä oli mm. kaksi pointtia, jotka pätevät ihan kaikkiin yrityksiin, mutta eritoten kasvuvaiheessa oleviin.

  • Osta Infra paloissa kulloisenkin tarpeen mukaa
  • Näennäinen säästö ei ole oikeaa säästöä

Etenkin tuon jälkimmäisen allekirjoitan ja olen siihen useasti törmännyt. Olen aiemmissa blogeissa kirjoittanut siitä, miten tietojärjestelmiä yhä edelleen käsitellään ”välttämättömänä pahana”. Sellaisessa asenneilmastossa jälkimmäinen lause pitää enemmän kuin paikkaansa. Halutaan säästää järjestelmään panostamisessa, sen ominaisuuksissa, käyttöönotossa ja ylläpidossa. Samaan aikaan infraan sijoitettua rahaan pidetään käyttöjärjestelmäkehittäjien juonena, kuten vaikka XP käyttöjärjestelmän tuen loppumista.
7 vuotta palvelleet työasemat ovat vielä ihan käyttökelpoisia… kyllä, kyllä, samalla ihmetellään sitä miten rutiiniasioiden hoitoon tuhlaantuu useita tunteja.

DeluxeBannerPCDoc2-300x172Kasvuyrityksen pitää olla ajoissa liikkeellä. Järjestelmän käyttöönotto on helpompi (ja ylipäätään mahdollista) vielä kun business ei ole räjähtänyt käsiin. Se on postiivinen ongelma, mutta kun Lehmuskosken esimerkissä hyvässä kasvuvauhdissa olleen yrityksen kasvu tyrehtyi siihen, ettei tietojärjestelmä pysynyt mukana, pitäisi hälytyskellojen soida.

Tämän päivän tietotulvassa hyvä toiminnanohjausjärjestelmä on perusedellytys. Tiedon hallitsija on kuningas, hyvällä raportoinnilla saadaan prosesseista tallennettua tunnusluvuille ja mittareille luotettava ja vankka pohja.

Omat neuvoni kasvua havitteleville yrityksille täydentävät kahta aiempaa ajatusta.

  •  Valitse järjestelmä joka pystyy kasvamaan toimintasi mukana
  • Valitse järjestelmä, joka mahdollistaa tietokantarakenteensa puolesta tarvittaessa helpomman siirtymisen uuteen järjestelmään
  • Valitse järjestelmä, joka tarjoaa avoimet rajapinnat. Yksikään ERP ei taivu kaikkeen, mutta toiminnallisia tai käytettävyyteen liittyviä ongelmia on helppo ratkoa kolmannen osapuolen työkaluilla, jos rajapinnat on kunnossa.
  • Jos et tiedä tai epäilet, käytä ulkopuolista asiantuntijaa ja keskity siihen, millä liiketoimintasi kasvaa entistä voimakkaammin.