Core Factory tuli mukaan verkostoitumaan alan muiden yritysten kanssa ja myös hakemaan apua yrityksen eteenpäin viemiseen.

Core Factory on mukana Tekesin rahoittamassa Unelmakoulu hankkeessa. Unelmakoulu on Suomessa kehitetty visio tasa-arvoisesta koulusta, jossa oppilaiden hyvinvointi on keskeisessä roolissa. Unelmakoulusta on kehittynyt konsepti, jonka tavoitteena on tarjota kaikille oppilaille hyvän elämän eväät. Opetushallitus on tukenut voimakkaasti Unelmakoulua jo vuosien ajan ja sen palvelut ovat käytössä jo viidessätoista suomalaisessa koulussa.

Nyt myös ulkomailla on herännyt kiinnostus Unelmakoulua kohtaan. Tunnustelut konkretisoituivat tammikuussa 2013 kun Unelmakoulun delegaatio vieraili Singaporen opetusministeriössä sekä useammassa paikallisessa koulussa. Vastaanotto oli erittäin positiivinen ja ensimmäiset pilottikoulut käynnistyvät mahdollisesti jo kevään kuluessa.

Industria tutustui Core Factoryyn kun yritys lähti mukaan Industrian järjestämään ennakointihankkeeseen AV2014, joka idea oli pohtia miten audiovisuaalinen ala voisi kehittyä alati kiristyvässä kilpailussa. Core Factory tuli mukaan verkostoitumaan alan muiden yritysten kanssa ja myös hakemaan apua yrityksen eteenpäin viemiseen.

AV2014 ohjelmaan kuului 3-5 konsultointipäivää ja näiden avulla Industria lähti auttamaan Core Factoryä eteenpäin. Ensimmäisenä pohdittiin yrityksen strategiaa.

Liiketoimintasuunnitelmaa hiottiin ja tunnistettiin, että myyntiin tarvittiin lisävahvistusta. Industria auttoi Core Factoryä löytämään rahoitusta kasvun avuksi.

Nyt yrityksellä on turvattu rahoitus kasvua varten ja uusi myyntitykki rekrytoituna. Yritys on mukana Unelmakouluhankkeessa ja on mukana olevien yritysten kanssa perustamassa myyntikonttoria Singaporeen.

Lisää yrityksestä

Core Factory on kiinteistöjen älyteknologiaan erikoistunut suomalainen laitevalmistaja. Core Factory on suunnitellut ja toteuttanut tuotteen, joka yhdistää kiinteistön laitteet käyttäjäystävälliseksi kokonaisuudeksi. Core Factory luo työtä, sähköä ja rahaa säästäviä älykkäitä ratkaisuja mm. yrityksiin, oppilaitoksiin ja virastoihin. Yritys on perustettu 2008.

Core factory on tiiviissä yhteistyössä av-alan muiden toimijoiden kanssa. Yhteistyöllä haetaan apua tuotekehitykseen ja muutenkin verkostoidutaan.

Juho Jakka on yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja. Hän on aiemmin ollut perustamassa myös menestyvää Lumia Oy:tä ja on siinä omistajana vielä mukana.

Yhteyshenkilö: Juho Jakka, toimitusjohtaja

www.corefactory.com